TIETOA YRITYKSESTÄ

COUCHAUSTA SUURELLA SYDÄMMELLÄ

EI SAVUA ILMAN TULTA

Nimeni on Mirko Kareinen ja olen ICF ACC & Neuro Change Master Practitioner sertifioitu valmentaja. Uskon, että jokaisella ihmisellä on kapasiteettia henkilökohtaiseen kasvuun sekä olla se paras versio itsestään, jos siihen vain annetaan mahdollisuus!

Olen pienestä pitäen halunnut auttaa muita menestymään ja tiesin, että tulevaisuuden ammattini liittyy todella vahvasti urheiluun ja muiden ihmisten auttamiseen. Harrastin juniorivuosina esimerkiksi salibandya Tapanilan Erässä sekä pesäpalloa Puna-Mustissa. Valitettavasti juniorivuodet täyttyivät muutamista loukkaantumisista, kuten akillesjännevaivoista. Kaiken kaikkiaan pienenä harrastin aktiivisesti ystävien kanssa erilaisia urheilulajeja, kuten jalkapalloa ja jääkiekkoa.

Huippu-urheilu tasolle en yltänyt, mutta intohimo urheiluun ei sammunut. Valitettavasti harrastus vuosien jälkeen suuntasin intohimoni enemmän penkkiurheiluun ja tästä seurauksena minulle alkoi kertyä lisäkiloja vyötärölleni. Esimerkiksi 17-vuotiaana painoin noin 90 kiloa sekä pituutta löytyi 164 cm. Noina vuosina minulle kasvoi kiinnostus Esportsiin & pelaamiseen. 

Tajusin vuoden 2015 lopussa, että ylipainoni sekä nykyiset elämäntavat ajaisivat minut ennenaikaiseen hautaan, sillä minulla on synnynnäinen sydänvika nimeltään yksikammioinen sydän. Alkuvuodesta 2016 päätin parantaa elämäntapani sekä suunnata intohimoni uudelleen urheiluun. Tuloksena oli, että vuoden aikana laihduin kokonaisuudessaan 30 kiloa.

Tästä päästäänkin Haaga-Helia vuosiin, jonka aloitin vuonna 2017. Tuossa koulussa minulle kasvoi aito kiinnostus urheiluliiketoimintaan sekä coachingiin. Erikoistuin Haaga-Heliassa HR ja Esimies linjalle, jossa epävirallisena sivuaineenani oli urheiluliiketoiminta. Kävin esimerkiksi Saksassa tutustumassa RB Leipzigin organisaatioon ja heidän toimintakulttuuriinsa. Opintojen lopussa kirjoitin opinnäytetyön "Palkitsemisen vaikutus jääkiekkopelaajien motivaatioon". Opinnäytetyöstä sain paljon arvokasta tietoa, että missä ja millaista apua urheilijat tarvitsevat tällä hetkellä.

Coaching Spot Oy sai alkunsa vuonna 2020 heti opinnäytetyön kirjoittamisen jälkeen. Olen valmentanut Kiteen Pallo -90 Superpesis joukkuetta, mutta nykyisin toimin enemmän e-urheilun puolella. Teen mm. yhteistyössä eSM-liiga joukkueiden ja pelaajien kanssa sekä olen e-urheilijoiden agentti. Toimin myös Neuro Change Institutessa® kansaivälisenä johtajana.